Toimintasuunnitelma
VMPK ry Tampereen aluekerho
Toimintasuunnitelma vuodelle 2025
Vuosi alkaa tiistain 7.1.2025 teemallisella kerhoillalla, Antti Urrila saapuu kerholle pitämään esitelmän tamperelaisesta MP-asusta. Yritys tuotti 1970-luvulla nahkapukuja TT-ajojen maailmanmestareille, myös muille motoristeille.
Jyväskylän Rompepäivät lauantaina 11.1.2025, pyrimme taas järjestämään sinne linja-autokuljetuksen.
FHRA:n Hot Rod & Rock Show:n ajankohdasta ei vielä ole tietoa.
Suunnitelmana on jatkaa VMPK ry:n Kevätromppeen järjestämistä Messukeskuksessa, selvitämme hallin vuokraamisen mahdollisuutta sieltä. Ajankohtana tapahtumalle edelleen huhtikuu.
Kevään siivoustalkoot ja kevätajelu sopivaan kohteeseen toukokuussa.
Tiedustelemme Tampere Missiolta mahdollisuutta edelleen käydä kerran kuussa kesän aikana Vähäsillassa saunomassa.
Mustalahden tiistain miiteistä ei ole varmuutta vielä, Tampereen kaupungin sivuilta löytyy seuraavanlaista infoa:”Särkänsillan rakentaminen aloitetaan vuonna 2025 ja sen on tavoitteena valmistua vuonna 2026.” Yksityiskohtaisesti ei ole tietoa miten rakentaminen vaikuttaa alueen käytettävyyteen.
Museoajoneuvopäivään osallistumme myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Olemme hakeneet ja saaneet juhlavuoden 2025 Veteraanirallin järjestämisvastuun. Käymme neuvotteluja Tampere Härmälä Campingin kanssa alueen varaamisesta rallikäyttöön. Ajankohdaksi on suunniteltu elokuun ensimmäistä viikonloppua eli 1.-3.8.2025.
Pori-Tampere-ajoa suunnitellaan elokuulle välivuoden jälkeen.
Kerhon syysajelu syyskuussa.
Siivoustalkoot marraskuussa, kerhon sääntömääräinen vuosikokous viikko siivoustalkoiden jälkeen.
Ajokauden ulkopuolella jatkuvat tiistain kerhoillat, missä jäsenille tarjolla kahvia, pullaa ja höyrymakkaraa.
Kerhon perustamisen 50-vuotis juhlavuoteen liittyvistä muista tapahtumista ilmoitellaan tuttuja kanavia pitkin:
Tampereen aluekerhon nettisivut osoitteessa: mansenmasinistit.fi
sähköpostia kerholle mailto:kerho@mansenmasinistit.fi
facebook ryhmä: mansen masinistit
Ilmoitustaulu kerhotiloissa Mikkolantie 42 Ylöjärvi
lisää VMPK:n tapahtumia: http://www.vmpk.fi/forum